Perhe on yhteiskunnan peruspilari
Perheitä on nyky-yhteiskunnassa monenlaisia.
Jokainen perhe on aivan yhtä tärkeä ja niillä kaikilla on oma keskeinen
paikkansa yhteiskunnassa. Työ, toimeentuloturva ja läheiset ihmissuhteet
ovat äärimmäisen tärkeä osa sitä kokonaisuutta josta muodostuu hyvä
elämä.
Valitettavasti liian moni perhe tänäkin päivänä kärsii toimeentulo-ongelmista sekä työn, opiskelun ja perhe-elämän yhteensovittamisen vaikeuksista. Erityistä tukea ja panostusta tarvitsevat yksinhuoltajaperheet.
Päävastuu lapsen hyvinvoinnista ja kasvatuksesta on aina lapsen vanhemmilla. He tarvitsevat kuitenkin paljon yhteiskunnan tukea tähän vaativaan tehtäväänsä.
Kaikilla ihmisillä, erityisesti lapsilla, on oltava turvallinen elinympäristö kotona, työssä ja koulussa sekä vapaa-ajan harrastuksissa. Siksi tarvitaan tehokkaita toimenpiteitä köyhyyden ja syrjäytymisen ennalta ehkäisemiseksi, rikollisuuden torjumiseksi sekä päihde- ja mielenterveysongelmien vähentämiseksi.
> Takaisin edelliselle sivulle <

AJATUKSIA
Ajatuksia sivulta löydät vanhempia kuin uudempiakin ajatuksiani, puheita ja kolumneja monista eri aiheista. Käy siis lukaisemassa. Lue lisää...